torstai 5. tammikuuta 2012

Vanhan palaveri

Huhhuh!

Siinä oli päällimäinen mietteeni, kun kuljin kohti kotia viimeisimmästä palaverista tuotantoporukan kesken. Aivomyrsky oli ollut valtaisa ja pyyhkäissyt Vanhan kuppilan yli jättäen jälkeensä kasan ideoita. Selkeitä toteuttamiskelpoisia juttuja saattoi myös löytää papereilta, mikäli tarkkaan katsoi.

Mitä sitten jäi käteen?

- yksi kappale graafikoita
- ehdotus logosta ja julisteen ulkonäöstä
- yhteisymmärrys siitä, mitä tulee tapahtumaan

Ensi viikolla viemmekin tapahtuman ja budjettiehdotelman kirjaston porukoille nähtäväksi ja lyömme lukkoon päivämäärän ja ajan.

Pakko on kommentoida vielä omaa vallitsevaa tunnelmaani. Olen ollut viimeisen vuoden puolikkaan sangen hämmentyneessä tilassa. Hämmennys on tässä tapauksessa kuitenkin hyvää. Tämä hämmennys on seurausta kaikesta siitä mahtavasta, mitä on minulle tanssin saralla tapahtunut. Olen löytänyt uusia maailmoja tanssin suuren sateenvarjon alta. Olen ollut mukana toteuttamassa kolmea eri tanssitapahtumaa, mkä on avannut taas uusia mahdollisuuksia. En olisi puoli vuotta sitten uskonut voivani tarjota mahdollisuutta nuorille taiteilijoille näyttää taitojaan suurelle yleisölle.

Olen mietiskellyt miten tämä kaikki on voinut tapahtua niin nopeasti. Kaikkeen voi vaikuttaa omalla panoksellaan ja olen todellakin antanut kaikkeni jokaiseen projektiin, johon olen ryhtynyt. Lisäksi asioiden nopeaan etenemiseen on vaikuttanut koko katutanssiyhteisö, joka on täynnä kannustavia ihmisiä, jotka auttavat mielellään ensimmäisiä askeliaan tanssimaailmassa ottavaa tanssijaa. Se yhteisöllisyys, mikä katutanssimaailmasta löytyy on yksi mahtavimpia asioita, mihin olen törmännyt. Sen takia jaksan tehdä sitä, mitä teen. On hienoa, että saa tehdä sitä mitä rakastaa, mahtavassa yhteisössä ja saada vielä mahdollisuuden antaa yhteisölle takaisin.

Jaettu ilo on se paras ilo.

-EE

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti