perjantai 27. tammikuuta 2012

Erilaisia työpaikkoja

Jiia!

On perjantai ja olen uudessa ihanassa toimistossa nimittäin yhteistyökumppanimme Brooklyn cafen ikkunapaikalla läppäri sylissä. Edessäni on maailman paras keksi period ja aivan ihanaa kahvia. Kuulokkeista kuuluu Jill Scottin Livin my life like it's golden, joka sopii erittäin hyvin tunnelmaan.

Tapahtuma on aivan todella hyvällä mallilla. Olemme saaneet kaksi uutta yhteistyökumppania Saiffan ja Bellesin lisäksi. Uudet kumppanimme ovat jo edellä mainittu Brooklyn Cafe ja parturikampaamo Dandy. Tulemme tekemään kaikista kumppaneistamme esittelyt, jotta voitte nähdä ketkä auttavat meitä tekemään tapahtumastamme paremman. Neuvottelut ovat käynnissä myös El Perro Bizarron kanssa mahdollisesta yhteistyökumppanuudesta.

Voisin kertoa nyt vähän myös uudistuksista, joita olen suunnitellut. Koska olen tapahtuman tuottaja ja visiönääri niin haluan kehittää tapahtumaa ja viedä sitä siihen suuntaan, mikä on minulle tärkeää. Tässä kohdassa tulee esille asiat, jotka ovat minulle tärkeitä tanssijana. Mielestäni tanssijan on osattava liikkeiden lisäksi myös ilmaista itseään ja näytettävä se, että nauttii tanssista. Tätä varten otan yhdeksi tuomariksi henkilön, joka ymmärtää ilmaisusta enemmän. Olen jutellut asiasta Q-teatterin yhden ohjaajan kanssa ja hän on alustavasti tulossa tuomaroimaan kilpailua omasta näkökulmastaan. Näin saamme vähän suurempaa näkökulmaa tanssimiseen. Tanssi ei ole pelkästään liikkeiden suorittamista. Tanssi on taidetta ja taide on suuria tunteita. Tämä on minun näkökulmani ja haluan tuoda sen esille tapahtumassani.

Päivät etenevät omalla painollaan ja tapahtumapäivä lähestyy. Vaikka töitä on paljon, on olemassa tanssi, joka keventää mieltä suunnattomasti. Jos työt painavat päälle, voi minut löytää tanssilattialta tai Brooklyn Cafesta. Kaksi asiaa, jotka tuovat mielenrauhaa, Kokeile sinäkin. Eiköhän eletä tätä elämää niin kuin se olisi kultaista :)



-EE

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti